18.11.2022

In This World julkaistu!

Svengiä ja tarttuvia popmelodioita, elektroa ja industrialsoundeja sekä improvisoiden syntyneitä kappaleita. In This World -albumi vie kuuntelijan kiehtovalle matkalle alitajunnan syövereihin, jossa kohtaavat kauneus ja rumuus, hauskuus ja outous sekä muistojen teinirakkaus. Levyn on tuottanut Tomás Doncker, kannessa on Camilla Vuorenmaan teos Georgina.

07.10.2022

In This World on hypnoottinen popkappale, joka on saanut inspiraatiota indonesialaisesta gamelan-musiikista. Teksti kuvaa maailmaa muutoksessa, jossa pelko ja epätoivo vaanivat kulman takana. Usko, toivo ja rakkaus kannattelevat meitä. Kansikuva on Ryu Koivukosken videoteoksesta, jonka hän teki alunperin Crazy Compass Galleryyn.

09.09.2022

Jumpsuit-single ulkona!

Kappaleessa irvaillaan valtaeliitin konservatiivisille asenteille ja muistutetaan eriarvoisuudesta, joka vallitsee yhteiskunnassamme. Johnlydonmainen vinksahtanut laulutyyli korostaa tätä sanomaa. Kappale alkaa eteenpäin puskevalla rytmisellä energialla, vaihtuu hetkeksi minimalistisen elektroniseksi klubimaisemaksi ja äityy lopussa Foo Fighters -henkiseksi rockanthemiksi. Monitasoisen kansikuvateoksen Journey, Not Destination on tehnyt Elina Ruohonen.

13.05.2022

Friend of My Enemy -single on julkaistu! Industrial-, rock- ja teknovaikutteita sisältävä kappale käsittelee sodan mielettömyyttä. Musiikki ja teksti ovat syntyneet täysin improvisoiden. Kansikuvana on Henry Wuorila-Stenbergin teos, joka on osa Ukraine On My Mind -sarjaa. Kappale on ensimmäinen singlelohkaisu tulevalta kakkosalbumilta.

01.02.2022

Crazy Compass Gallery on Instagramissa toimiva online-galleria, jossa esitetään lyhyitä videoteoksia. Teoksissa yhdistyvät orgaanisella tavalla eri tekijöiden visuaalinen taide ja yhtyeen improvisoitu musiikki. Vaihtuvien näyttelyiden taiteilijat käyttävät teoksissa monipuolisesti erilaisia medioita. Pääset tutustumaan Crazy Compass Galleryn teoksiin tästä.

15.12.2022

Bubbles-albumin vinyylipainos saapui vihdoin painosta. Lämpimät analogiset soundit ja upeat avattavat kannet.

24.9.2021

Bubbles-debyyttialbumi julkaistaan. Kahdeksan raidan kokonaisuus leikittelee häpeilemättömästi eri tyyleillä, rockista hip hopiin, ja elektrosta souliin. Lyriikat tarjoavat eskapismia, ajankuvaa, kaukokaipuuta ja purkkaa. Bubbles-albumin kaikki kappaleet Monster-biisiä lukuunottamatta ovat syntyneet vapaan improvisaation pohjalta. Levyn on tuottanut Tomás Doncker ja kansitaiteesta vastaa Mira Caselius.

Bubbles front cover Mira Caselius 2021

10.9.2021

Kolmas sinkkulohkaisu Greenland Shark ilmestyi. Greenland Shark -kappale on eräänlainen hymni luonnolle. Teksti kertoo kylmissä vesissä viihtyvästä grönlanninhaista, mutta kuvaa yhtälailla ihmisen kyvyttömyyttä elää sopusoinnussa luonnon kanssa. Biisissä on kuultavissa vaikutteita Talking Headsiltä, ja puhutut tekstiosuudet muistuttavat Kate Bushin Fifty Words for Snow -kappaletta.

Greenland Shark single cover Mira Caselius 2021

12.8.2021

Pop Snap Crackle -video saa maailman ensi-iltansa. Videon on ohjannut Liisa Vääriskoski a.k.a Munalissu, joka teki hiljattain upean Fandango-videon Todd Rundgrenille ja Sparks-yhtyeelle. Michael Monroe, joka vierailee sinkulla esiintyy myös videolla. Katso video tästä >>

6.8.2021

Syyskuussa ilmestyvän albumin toinen sinkkujulkaisu Pop Snap Crackle. PSC on rock-riffeillä varustettu energiapurkaus, jossa on kuultavissa vaikutteita mm. Beastie Boysilta ja Ozzy Osbournelta. Michael Monroe mukana raidalla.

Joskus palaset loksahtavat kohdalleen kuin itsestään. Näin kävi kun olimme tekemässä Elliot’s Crazy Compass -yhtyeen ensimmäistä albumia. E-studion uudella miksauspöydällä oli Pop Snap Crackle -biisi auki ja työn alla, kun studion keittiöstä kuuluu tuttu ääni, josta ei voi erehtyä: Michael Monroe. Mike oli pienemmässä tarkkaamossa miksaamassa levyään. Vaihdetaan kuulumiset ja levymme tuottaja Tomás Doncker kertoo Mikelle olleensa Hanoin keikalla New Yorkissa joskus sen alkuaikoina. Olimme bändin kesken jo Eternal Erection -yhtyeen aikoihin puhuneet Miken kanssa, että olisi hienoa saada hänet laulamaan levyllemme. Mike oli muutaman kerran ollut esiintymässä EE:n keikoilla, mutta levyvierailu jäi toteutumatta. Oltiin poikien kanssa vitsailtu, että tähän biisiin Mike sopisi kuin nyrkki silmään. Ja kappas kummaa, Michael ilmestyy studioon juuri kun ollaan tekemässä kyseistä biisiä! Kysytään Mikelta, olisiko hän kiinnostunut fiittaamaan, ja hetkeä myöhemmin Mike on jo luurit päässä ja täydessä touhussa. Ammattilaisella ei nokka kauan tuhissut, kun lauluosuudet oli purkissa. Päätettiin tehdä biisistä myös video, johon Mike lupautui mukaan.

11.6.2021

Ensimäinen sinkkulohkaisu tulevalta albumilta on Bubblegum.

Bubblegum on chilli pop-kappale. Se kertoo takertujasta, joka kiintyy liikaa kohteeseensa ja josta on vaikea päästä eroon. Tyyppi on kuin purkka kengänpohjassa. Kuulostaako tutulta?:)

20.10.2020

Hyviä uutisia analogisen rakastajille: Snapshot Gallery -EP on julkaistu myös 12-tuumaisena vinyylinä, ja on saatavilla Helsingissä Digeliuksella ja Levykauppa X:ssä. Perinteinen formaatti tekee oikeutta myös upeille kansille!

3.10.2020

ECC:n ensimmäinen keikkastreamaus on katsottavissa täällä! Vangitsevan audiovisuaalisen shown aikana kuullaan uuden Snapshot Gallery -EP:n biisit ja kaksi uutta, vahvatunnelmaista kappaletta. Visuaalit ovat luoneet valosuunnittelija Pietu Pietiäinen ja ECC:n kanssa yhteistyötä tekevä kuvataiteilija Mira Caselius.

27.08.2020

Uusi Snapshot Gallery -EP on julkaistu! Levyn on tuottanut newyorkilainen muusikko-tuottaja Tomás Doncker ja biisit on äänitetty Sipoon E-Studiossa.

Snapshot Galleryn biisit ovat kaikki syntyneet vapaan improvisaation tuloksena. Kappaleet ovat tyylillisesti erilaisia, vaikutteita on esim popista, jazzista, elektrosta, countrysta, hip hopista jne. Luonto ja sen merkitys ovat temaattisesti vahvasti läsnä lyriikoissa. Sanoitukset sisältävät myös pohdintaa ihmisyyden olemuksesta ja haasteista. ECC:n musiikki on maalailevaa, ja siksi on ollut luontevaa ottaa mukaan visuaalisia elementtejä vahvistamaan kappaleiden tunnelmaa. Yhteistyö erilaisten kuvataiteilijoiden kanssa alkoi, kun kuvataiteilija Mira Caselius teki ECC:lle kolme sinkkukantta. Caselius vastaa myös nyt julkaistavan EP:n kansitaiteesta.

Maailma, jossa elämme on monella tavoin jakaunut, ja ihmiskunta on tullut tienristeykseen. Voimme valita, haluammeko tehdä yhteistyötä ja ratkaista niitä ongelmia, jotka uhkaavat sivilisaatiotamme, vai jatkaa niin kuin ennenkin ja toimia itsekkäästi ja lyhytnäköisesti. ECC haluaa omalla panoksellaan antaa tukensa myönteiselle ajattelutavalle, joka perustuu erilaisuuden arvostamiselle ja luonnon kunnioittamiselle. Annamme siis Elliotin hullun kompassin pyöriä villisti ja vapaasti ja navigoimme kohti uutta horisonttia.

18.11.2022

In This World julkaistu!

Svengiä ja tarttuvia popmelodioita, elektroa ja industrialsoundeja sekä improvisoiden syntyneitä kappaleita. In This World -albumi vie kuuntelijan kiehtovalle matkalle alitajunnan syövereihin, jossa kohtaavat kauneus ja rumuus, hauskuus ja outous sekä muistojen teinirakkaus. Levyn on tuottanut Tomás Doncker, kannessa on Camilla Vuorenmaan teos Georgina.

07.10.2022

In This World on hypnoottinen popkappale, joka on saanut inspiraatiota indonesialaisesta gamelan-musiikista. Teksti kuvaa maailmaa muutoksessa, jossa pelko ja epätoivo vaanivat kulman takana. Usko, toivo ja rakkaus kannattelevat meitä. Kansikuva on Ryu Koivukosken videoteoksesta, jonka hän teki alunperin Crazy Compass Galleryyn.

09.09.2022

Jumpsuit-single ulkona!

Kappaleessa irvaillaan valtaeliitin konservatiivisille asenteille ja muistutetaan eriarvoisuudesta, joka vallitsee yhteiskunnassamme. Johnlydonmainen vinksahtanut laulutyyli korostaa tätä sanomaa. Kappale alkaa eteenpäin puskevalla rytmisellä energialla, vaihtuu hetkeksi minimalistisen elektroniseksi klubimaisemaksi ja äityy lopussa Foo Fighters -henkiseksi rockanthemiksi. Monitasoisen kansikuvateoksen Journey, Not Destination on tehnyt Elina Ruohonen.

13.05.2022

Friend of My Enemy -single on julkaistu! Industrial-, rock- ja teknovaikutteita sisältävä kappale käsittelee sodan mielettömyyttä. Musiikki ja teksti ovat syntyneet täysin improvisoiden. Kansikuvana on Henry Wuorila-Stenbergin teos, joka on osa Ukraine On My Mind -sarjaa. Kappale on ensimmäinen singlelohkaisu tulevalta kakkosalbumilta.

01.02.2022

Crazy Compass Gallery on Instagramissa toimiva online-galleria, jossa esitetään lyhyitä videoteoksia. Teoksissa yhdistyvät orgaanisella tavalla eri tekijöiden visuaalinen taide ja yhtyeen improvisoitu musiikki. Vaihtuvien näyttelyiden taiteilijat käyttävät teoksissa monipuolisesti erilaisia medioita. Pääset tutustumaan Crazy Compass Galleryn teoksiin tästä.

15.12.2022

Bubbles-albumin vinyylipainos saapui vihdoin painosta. Lämpimät analogiset soundit ja upeat avattavat kannet.

24.9.2021

Bubbles-debyyttialbumi julkaistaan. Kahdeksan raidan kokonaisuus leikittelee häpeilemättömästi eri tyyleillä, rockista hip hopiin, ja elektrosta souliin. Lyriikat tarjoavat eskapismia, ajankuvaa, kaukokaipuuta ja purkkaa. Bubbles-albumin kaikki kappaleet Monster-biisiä lukuunottamatta ovat syntyneet vapaan improvisaation pohjalta. Levyn on tuottanut Tomás Doncker ja kansitaiteesta vastaa Mira Caselius.

Bubbles front cover Mira Caselius 2021

10.9.2021

Kolmas sinkkulohkaisu Greenland Shark ilmestyi. Greenland Shark -kappale on eräänlainen hymni luonnolle. Teksti kertoo kylmissä vesissä viihtyvästä grönlanninhaista, mutta kuvaa yhtälailla ihmisen kyvyttömyyttä elää sopusoinnussa luonnon kanssa. Biisissä on kuultavissa vaikutteita Talking Headsiltä, ja puhutut tekstiosuudet muistuttavat Kate Bushin Fifty Words for Snow -kappaletta.

Greenland Shark single cover Mira Caselius 2021

12.8.2021

Pop Snap Crackle -video saa maailman ensi-iltansa. Videon on ohjannut Liisa Vääriskoski a.k.a Munalissu, , joka teki hiljattain upean Fandango-videon Todd Rundgrenille ja Sparks-yhtyeelle. Michael Monroe, joka vierailee sinkulla esiintyy myös videolla.

6.8.2021

Syyskuussa ilmestyvän albumin toinen sinkkujulkaisu Pop Snap Crackle. PSC on rock-riffeillä varustettu energiapurkaus, jossa on kuultavissa vaikutteita mm. Beastie Boysilta ja Ozzy Osbournelta. Michael Monroe mukana raidalla.

Joskus palaset loksahtavat kohdalleen kuin itsestään. Näin kävi kun olimme tekemässä Elliot’s Crazy Compass -yhtyeen ensimmäistä albumia. E-studion uudella miksauspöydällä oli Pop Snap Crackle -biisi auki ja työn alla, kun studion keittiöstä kuuluu tuttu ääni, josta ei voi erehtyä: Michael Monroe. Mike oli pienemmässä tarkkaamossa miksaamassa levyään. Vaihdetaan kuulumiset ja levymme tuottaja Tomás Doncker kertoo Mikelle olleensa Hanoin keikalla New Yorkissa joskus sen alkuaikoina. Olimme bändin kesken jo Eternal Erection -yhtyeen aikoihin puhuneet Miken kanssa, että olisi hienoa saada hänet laulamaan levyllemme. Mike oli muutaman kerran ollut esiintymässä EE:n keikoilla, mutta levyvierailu jäi toteutumatta. Oltiin poikien kanssa vitsailtu, että tähän biisiin Mike sopisi kuin nyrkki silmään. Ja kappas kummaa, Michael ilmestyy studioon juuri kun ollaan tekemässä kyseistä biisiä! Kysytään Mikelta, olisiko hän kiinnostunut fiittaamaan, ja hetkeä myöhemmin Mike on jo luurit päässä ja täydessä touhussa. Ammattilaisella ei nokka kauan tuhissut, kun lauluosuudet oli purkissa. Päätettiin tehdä biisistä myös video, johon Mike lupautui mukaan.

11.6.2021

Ensimmäinen sinkkulohkaisu tulevalta albumilta on Bubblegum.